”Tuoko se on?” Kaitsun pettymystä seurasi isku palleaan. Poika veti vinkaisten henkeä ja painui kaksinkerroin ruosteisen autonromun taakse.
”Turpa kiinni, se kuulee!” Markon kyynärpää oli yhä valmiusasennossa. Kaitsu väisti julmaa katsetta ja suojasi vatsaansa. Edellisyön sateesta märkä maa oli kastellut farkkujen lahkeet ja jättänyt polviin mustat multaläikät. Kesäloma oli lopuillaan, eikä koulunpenkille palaaminen kiinnostanut kumpaakaan. Jos tämä onnistuisi, olisi sentään jotain mitä odottaa. He nostivat hitaasti päätään ja silmäilivät ympärilleen. Tuunattu Honda Monkey nojasi rampana autotallin seinää vasten. Sen takarengas oli irti ja maassa lojui sekava lajitelma öljyisiä työkaluja. Uutuuttaan kiiltävä indigonsininen maalipinta hehkui auringossa kuin maaginen harha.
”Mutiainen nuolee ton uneen joka ilta.”
Kaitsu tyrskähti, mutta vaikeni äkisti. Marko heristi nyrkkiään. Kiharapäinen poika tuli tallista käsiään pyyhkien ja vilkaisi kotitalon kuistilla huitovaa äitiään.
”Syömään!”
”Se on sen mutsi, se opettaa niitä vammasia.”
”Vitun idiootti, mun veli on sen luokassa. Ei se oo vammanen, se on autisti.” Kaitsu muisti, kuinka Jeren äiti istui keittiön pöydän ääressä keskustelemassa Valtterin siirtymisestä eritysluokkaan. Sillä oli joku Asperger, vaikka Kaitsulle sillä ei ollut merkitystä, Vallu oli veli yhtä kaikki. Mutta Markon jatkuva nälviminen kiristi hermoja.
Jere heitti likaisen pyyhkeen mopon viereen ja lähti puolijuoksua sisälle. Ulko-ovi pamahti kiinni ja Marko tarkisti taskunsa. Pojat vilkaisivat toisiinsa ja nyökkäsivät. Kaikki oli valmista. Vatsanpohjassa lepattava jännitys teki liikkeistä hätäisiä, kun kaksi hahmoa kiersi metsän suojissa pihan toiselle puolelle. Autotallin nurkalla he vetivät henkeä ja nojasivat hilseilevään seinään. Marko veti esiin käsipaperia ja metallisen sytyttimen, jonka kylkeen oli kaiverrettu Suomen leijona.
”Nyt se homo saa kävellä kouluun.” Marko ruttasi paperit soihduksi ja tarkisti oliko reitti selvä. He konttasivat peräkanaa autotallin ovelle. Kaitsu kompuroi sisälle ja kyttäsi saranavälistä Markon peukaloa, joka ei kirvonnut hetkeksikään sytyttimen napilta. Seinustalle jätetty kanisteri kumahti ontosti kaatuessaan. Kaitsu kuuli pulputuksen ja sulki silmänsä, mutta näki mielessään kuinka bensa levisi mopon alle, imeytyi maahan, hukutti kastemadot ja kuoriaiset. Bensan katku peitti alleen öljyn ja rasvan ummehtuneen lemun. Hän ei uskonut Jumalaan, mutta nyt oli syytä rukoilla.
”Ole valmiina!” Marko sihahti ja peruutti kynnykselle. Kaitsu kuuli sydämenlyönnit korvissaan. Sormi painoi nappia. Naks. Kiihko vaihtui pettymykseen, ilma virtasi keuhkoista. Mitään ei tapahtunut. Kaitsu puri huultaan, kun Marko yritti uudelleen ja kirosi. Painoi taas. Sen tekee mieli huutaa. Vitun ämmä! He nousivat ylös ja etsivät katseellaan vaihtoehtoa; tulitikkuja, toista sytytintä. Näkivät Volgan ja Trabantin. Lattialla suuren suojapeitteen, jonka päällä työkalut hohtivat kuin kirurgin veitset. Marko huomasi likaisen sytyttimen ja virnisti voitonriemusta.
Sekunnit saattoi laskea yhden käden sormilla, mutta se oli siinä: ainoa tilaisuus. Marko nojasi puiseen työtasoon ja kurotti kohti sytytintä. Kömpelösti Kaitsu ryntäsi selän päälle ja kaatoi hintelän ruumiin pressulle. Kolinan seasta kuului vaimea ynähdys, kun rintakehä iski vasten betonilattiaa. Pää kolahti hyllynkulmaan ja Marko valahti veltoksi huumaavan bensankatkun sekaan. Kaitsu katseli vatsallaan makaavaa poikaa vieläkään käsittämättä miten helposti kaikki oli käynyt. Markon kallo oli ohuempi kuin tämä oli kehunut sen olevan, mutta niinhän se aina oli. Ei sen kyrpäkään sen isompi ollut kuin muilla, mutta puhetta siitä silti riitti.
”Mitä sä nyt sanot, mulkku? Onko kiva maata omassa paskassa?”
Marko makasi elottomana eikä vastannut. Kaitsun silmien takana kylmäsi. Ehkä se oli kuollut? Joku seisoi ovella, mutta liikkeettömään selkään liimautunut katse ei kääntynyt.
”Mitä sä teit?” Jeren ääni oli kireä. Se oli nähnyt kaadetun polttoaineen, eikä lainapeitteellä lojuva vainaja tilannetta ainakaan parantanut.
”Se tais kuolla. Vittu! Mitä me nyt tehdään?”
”Miten niin me? Et sä mitään tappamisesta puhunut!”
”Hiljaa nyt, sun porukat kuulee.” Kaitsu nieli oksennusta. Mahaneste poltti nenäkarvoja. ”Kääritään se pakettiin.”
Parempaa ideaa ei löytynyt. Pojat heittivät lainapeitteen toisen pään Markon yli ja pyörittivät siistin paketin. Tennarin pohjat loistivat valkoisina rullan keskeltä. Kaitsun hartialinja hytkyi naurusta.
”Vittu multa lentää laatta.” Jere mutisi, mutta jäi seisomaan. Reidet oli upotettu betoniin. Heistä oli tullut patsaita.
”Mihin se viedään?”
”Älä uikuta, ota kiinni!” Kaitsu repi Markoa hartioista ja nyökkäsi tennareita kohti.
”Mihin se viedään?”
Jere uikuttaa taas. Se paskoo housuunsa, kun poliisit tulee. Kaitsua nauratti ja itketti yhtä aikaa. Nyt ei ollut aikaa kummallekaan. Ulkoa kuului ääniä. Joku oli tulossa. Pojat kantoivat ruumista tuplaoville tallin päätyyn. Kuolleena Marko oli raskaampi kuin elävänä. Haju sai pään särkemään.
”Mitä se sulle sanoi?”
”Haukku Vallua vammaseks. Vitun homo.”
”Heitetään se ojaan. Joku luulee, että jäi auton alle.”
”Se haisee bensalta.”
”Haiskoot!”
Paniikki sai Jeren otteen lipeämään. Marko putosi älähtäen lattialle.
”Tuki turpas!”
Molemmat kohottivat jalkansa potkuun, ja jähmettyivät samaan asentoon. Ruumiskäärö sätki, se teki toista kuolemaa. Rapisevan pressun sisältä kuului hysteeristä itkua. Kanisteri heitettiin seinää vasten.
”Isä tulee, tee jotain! Lyö sitä!”
”Hullu, sehän kuolee!”
”Tuki sen turpa, lyö sitä!”
”Ootko sä ihan idiootti, se kuolee!”
Jeren kantapää osui kipeästi Markon kylkeen. Marko parahti. Kaitsu paiskasi tuplaovet levälleen ja ryntäsi juoksuun.
”Mitä helvettiä täällä tapahtuu?” isän ääni tuli syvältä. Jere tunsi housunlahkeen kastuvan, virtsa kuumotti iholla. Hän hyppäsi Markon yli ja ryntäsi huutaen Kaitsun perään. Marko vääntelehti betonilattialla. Edessä seisova mies näytti kohoavan kattoon. Jeren isä oli nyrkkeilijä. Nyt kävi huonosti. Takana oli avoin ovi, muita ei näkynyt missään. Pelkurit! Marko nousi hapuillen ylös ja pinkoi pihatielle. Taakseen katsomatta hän juoksi niin kauas kuin ruhjotulla kehollaan jaksoi, teki väistöliikkeitä kuin gepardia pakeneva antilooppi, syöksyi tiheän pensaikon läpi metsään ja oli vähällä törmätä maassa makaaviin poikiin. Suuta kuivasi. He haukkoivat henkeä sammaleella kuparinmaku suussa, seurasivat vetisin silmin kuinka poutapilvet valuivat pitkin helakansinistä taivaankantta.
”Hei, jätkät...” Jere veti henkeä. ”Ette usko... mut mä kusin housuun.”
Kommentit